Mainos

Mosambikin katastrofi kärjistyy

Kymmenettuhannet tulvavesien saartamat mosambikilaiset odottavat yhä talojen katoilla ja puissa avun saapumista. Kansainvälisen avun pääaaltoa odotetaan Mosambikiin viikonlopuksi, mutta avustusjärjestöt pelkäävät, että monien ihmisten kannalta apu tulee liian myöhään.

Euroopan komissio on päättänyt myöntää 150 miljoonaa markkaa Mosambikin tulvauhrien auttamiseen. Mosambikista palannut avustustoiminnasta vastaavan komissaari Poul Nielsonin mukaan tuhoalueella tarvitaan pikaisesti asuntoja, ruokaa, puhdasta vettä ja terveydenhoitoa.

Tulvista selviytyneet ihmiset joutuvat kohtaamaan myös uuden vaaran, sillä tulvavesi on laittanut liikkeelle maamiinoja. Kahdeksan vuotta sitten päättyneen sisällissodan jäljiltä maastossa uskotaan olevan yhä jopa kaksi miljoonaa maamiinaa.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.