Mainos

Mosambikin uhrimäärä nousee

Mosambikin tulvissa on kuollut jo lähes 500 ihmistä, kertoivat viranomaiset tänään. Avustustyöntekijät varoittivat kuitenkin, että lopullinen uhrien määrä tulee todennäköisesti olemaan paljon korkeampi.

Mosambik

Presidentti Joaquim Chissanon mukaan lopullinen uhrien määrä selviää vain odottamalla, mitä laskevien tulvavesien alta paljastuu. Avustusjärjestöt pelkäävät lisäksi, että sairaudet kuten kolera ja malaria alkavat levitä pakolaisleireillä ja kasvattaa uhrien määrä.

YK:n alainen Maailman elintarvikeohjelma WFP vetosi tänään 34 miljoonan dollarin eli yli 200 miljoonan markan hätäavun keräämiseksi tulvien uhreille. Tarkoituksena on auttaa 650 000:ta kotinsa ja satonsa menettänyttä mosambikilaista selviytymään lähikuukausina. WFP:n edustajan mukaan seuraavan puolen vuoden aikana Mosambikiin tarvitaan noin 55 000 tonnia ruokaa.

Kerättävästä summasta vajaat 20 miljoonaa markkaa on tarkoitus antaa Etelä-Afrikan asevoimille, jotta se voi pitää pelastustöihin osallistuvat helikopterinsa Mosambikissa maaliskuun loppuun asti.
(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.