Mainos

Moskeijassa itsemurhaisku Kabulissa – 27 ihmistä kuollut

Kabulissa ainakin 27 ihmistä on saanut surmansa itsemurhaiskussa shiiamoskeijaan, kertovat viranomaiset.

Haavoittuneita on kymmenittäin. Poliisin mukaan itsemurhapommittaja laukaisi räjähteensä rukouksiin saapuneiden ihmisten keskellä Baqirul Olumin moskeijassa kaupungin länsiosassa.

– Olin sisällä moskeijassa, missä ihmiset rukoilivat. Äkkiä kuulin pamauksen ja ikkunat särkyivät. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tapahtunut, juoksin vain kirkuen ulos moskeijasta, kertasi paikalla ollut Ali Jan.

Mikään ryhmä ei toistaiseksi ole kertonut olevansa teon takana. Muutamia päiviä sitten 16 ihmistä sai surmansa Kabulissa äärijärjestö Isisin kaksoishyökkäyksessä, joka sekin oli suunnattu shiioja vastaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.