Mainos

Moskovasta löytyi ohjuskätkö

Moskovalaisen lentokentän läheltä on löytynyt ohjuskätkö. Ohjuslöytö lisäsi pelkoja, että terrorismin vastaista sotaa tukenut Venäjä voisi joutua ääriainesten iskun kohteeksi.

Televisioyhtiö NTV kertoi, että poliisi kaivoi vihjeen perusteella maasta ilmaan ammuttavia ohjuksia lentokoneiden laskeutumisalueelta Vnukovon lentokentän läheltä, Moskovasta lounaaseen.

Moskovan poliisi kertoi selvittävänsä paraikaa, miksi ohjukset oli kätketty kiitoratojen läheisyyteen. Viranomaisten mukaan yhtenä mahdollisuutena pidetään sitä, että ohjukset on varastettu armeijalta ja ne oli määrä myydä rikollisille.

Toisena vaihtoehtona pidettiin lentokenttään kohdistettavaa terrori-iskua. Kentältä lennetään pääasiassa kotimaan lentoja, mutta myös joitakin tilauslentoja ulkomaille.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.