Mainos

MTV Donetskissa: Tilanne kiristynyt selvästi eilisestä

Tunnelma itäukrainalaisessa Donetskin kaupungissa on muuttunut yön aikana kireämmäksi.

MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Petri Saraste on aamun aikana liikkunut Donetskissa kaupungilla, ja hän kertoo, että varustautuminen väkivaltaisuuksiin näkyy kaikkialla.

– Autonrenkaita ja kiviä kannetaan jatkuvasti vallatun alueparlamentin eteen, polttopulloja tulee lisää kaiken aikaa, kertoo Saraste.

Petri Saraste on alueparlamenttirakennuksen sisällä hankkimassa kuvauslupia.

– Täällä kysellään tarkasti, että minkälainen juttu on tekeillä, vaikka suomalaisiin myönteisesti suhtaudutaankin.

– Myös kadulla kameran kanssa liikkuessa väki kerääntyy kärkkäästi ympärille kyselemään aikeistani, kertoo Saraste.

Hän kertoo, että väkeä on kaduilla selvästi enemmän kuin eilen ja tunnelma on kireä, suorastaan aggressiivinen.

– Vielä eilen kadulla tarjoiltiin teetä, mutta ei enää tänään, kuvailee Saraste.

Ukrainan sisäministeri Arsen Avakov on sanonut Facebook-sivullaan, että aseisiin tarttuvien toimiin vastataan "asianmukaisella reaktiolla".

Petri Saraste kertoo, että hän ei ole nähnyt kaupungilla mitään, mikä viittaisi Ukrainan joukkojen olevan liikkeellä.

– Huhumylly on kova ja tänne alueparlamentin rakennukseen kannetaan koko ajan vettä ja elintarvikkeita ja ovia on teljetty siltä varalta, että eliittijoukkoja olisi tulossa, mutta mitään merkkiä siihen suuntaan ei ole. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.