Mainos

MTV Krimillä: Äänestys täydessä käynnissä - tunnelma väkinäinen

Krimillä on äänestetty vilkkaasti alueen mahdollisesta liittämisestä Venäjään.

Suurimman osan on asukkaista arvioitu kannattavan liitosta, mutta äänestyksen yllä leijuu silti hermostunut ilmapiiri. Alueella liikkuu tuhansia sotilaita niin Venäjältä kuin muualtakin, eivätkä asukkaat enää tiedä kuka on kenenkin puolella.

Krimillä olevan toimittaja Mirja Sipisen mukaan monet asukkaat, erityisesti tataarit, kertoivat toimittajallemme olevansa peloissaan. 

Sipinen vieraili mm. Tataarien alueella Kamenkassa. Heistä juuri kukaan ei aio äänestää.

Ensimmäinen kysymys on kansanäänestyksen äänestyskaavakkeessa on; pitäisikö krimin liittyä Venäjään osaksi Venäjän federaatiota, ja toinen pitäisikö Krimin pysyä Ukrainan osana vuoden 92 perustuslain mukaisesti.

– Sellaista vaihtoehtoa tässä ei ole lainkaan että pysyttäisiin Ukrainan osana nykymalliin, ja siksi monet asukkaat boikotoivat näitä vaaleja, Sipinen sanoo.

Krimin alueen pääkaupungissa Simferopolissa kadut ovat Sipisen mukaan täynnä sotilaita. Hiljaista ja rauhallista, tietysti.

Paikallisen äänestyspisteen päällikkö on tyytyväinen.

– On hiljaista ja rauhallista. Tilanne Krimillä on parempi kuin missään muualla. Meitä suojellaan, mitään ei tapahdu.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sanoo MTV Uutisille sen, mistä on puhuttu jo viikkoja. Kansanäänestys ei ole laillinen.

– On selvää, että äänestys ei ole Ukrainan perustuslain mukainen. Eikä näin muodoin noudata myöskään kansainvälistä oikeutta. Ei voi ajatella, että alueelliselle osalle suvereenia valtiota voisi kuulua päätöksentekovalta sellaisista asioista, joista tässä on kysymys. Rajoista ja irtautumisesta emämaasta. Nämä ovat asioita, jotka kuuluvat keskusvallalle, eli Kiovan vallalle. Ja näin myös Ukrainan perustuslaki määrää.

Simferopolista Mirja Sipinen kertoo, että äänestyksen odotetaan joka tapauksessa ratkeavan Venäjään liittymisen hyväksi. Asiassa painaa paitsi valtaväestön venäläinen kulttuuri, myös taloudelliset syyt. 

Kaupunkilaiset ovat kaiken kaikkiaan ihmeissään.

– Vaikea sanoa, tilanne on niin omituinen. Pinnalta katsoen on muka rauhallista mutta todellisuudessa kaikki pelkäävät. Suurin osa asukkaista pelkää. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.