Mainos

MTV Lontoossa: Poliisi pohtii laiminlyönnin mahdollisuutta

Lontoon Apollo-teatterin romahdus myöhään eilen illalla on käynnistänyt pohdinnat mahdollisista laiminlyönneistä teatterin remontin aikana.

Lontoossa paikanpäällä oleva MTV:n Aura Lounasmaa kertoo, että tutkinta alkaa aamun valjetessa. Paikalle on tulossa rakennusinsinöörejä, poliisin, palokunnan sekä kaupungin edustajia.

– Poliisin mukaan kyseessä on jonkinlainen rikollinen laiminlyönti, mutta vielä ei tiedetä tarkemmin, millaisesta laiminlyönnistä on kysymys, Lounasmaa kertoo.

Lounasmaan mukaan kaikki romahduksessa loukkaantuneet saatiin sairaalaan nopeasti.

– Lievästi loukkaantuneita kerättiin läheisiin teattereihin ja suurin osa heistä kuljetettiin busseilla saamaan hoitoa.

Apollo-teatteri on rakennettu 1901 ja se on Westendin alueen teattereista suurimpia. Paikkoja on lähes 800. Tatteri sijaitsee lähellä Piccadilly Circusta. Siksi sinne sijoitetaan suosituimpia näytelmiä.

– Suuri osa alueen teattereista on rakennettu samoihin aikoihin ja nyt on puhuttu, että kaikki alueen teatterit tarkastetaan.

– Kaikki ovat olleet hyvin järkyttyneitä. Katsojat luulivat aluksi, että tapahtumat kuuluvat näytelmään, koska siinä kohden näytelmää kuultiin aaltojen pauhua. Näytelmän perustana olevan kirjan kirjoittaja on ollut hyvin järkyttynyt tapahtumista.

Apollo-teatterin katto romahti myöhään illalla Suomen aikaa. Romahduksessa loukkaantui jopa 90 ihmistä. Viranomaisten mukaan kukaan ei kuollut turmassa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.