Mainos

MTV:n kirjeenvaihtaja Hongkongissa – uusia protestiryhmiä ilmaantunut kaduille

MTV Uutisten kirjevaihtajan Petri Sarasteen mukaan ilmapiiri on kiristynyt Hongkongissa edelleen, mutta tilanne on yhä pääosin pysynyt muuttumattomana.  

Vain hetki sitten Hongkongin paikallishallinnon johtaja Leung Chun-ying ilmoitti, ettei aio erota laajoista mielenosoituksista huolimatta.  

Protesteja on tähän asti johtanut Occupy Central ja liikkeen itsevarmuus on Sarasteen mukaan lisääntynyt, kun mielenosoitukset ovat kestäneet nyt kuusi päivää.

– Itsevarmuus on kasvanut, kun huomiota ja kannustusta on tullut ympäri maailmaa. Selvä suunta näyttää kuitenkin puuttuvan. Osa protestoijista alkaa kaivata kovempia otteita, joka näkyy näiden hallintorakennusten valtaamisuhkauksilla.

– Väkeä on liikkeellä myös niin paljon, että Occupy Central ei pysty enää hallitsemaan tilannetta. Lisäksi paikalle on ilmestynyt myös aivan uusia protestiliikkeitä, Saraste kertoo paikan päältä.

Liike-elämä kärsii protesteista

Sarasteen arvion mukaan Hongkongissa noin sata koulua pysyy edelleen huomenna suljettuna ja tällä hetkellä muun muassa monien ambulanssien ja paloautojen pääsy onnettomuuspaikoille on vaikeutunut.

– Ja kulku vaikeutuu huomenna entisestään, kun ruuhkat yltyvät.

Hongkongissa on ollut viimeiset kaksi päivää kansallinen vapaapäivä. Vapaapäivien pelättiin alun perin tuovan lisää protestoijia kadulle.

– Levottomuuksien tulokset näkyvät etenkin paikallisessa liike-elämässä. Viimeisen kahden päivän piti olla kuin joulumyynti meillä. Myyntiluvut ovat kuitenkin laskeneet keskivertomyyntipäiviinkin verrattuna 30-60 prosenttia.

Sarasteen arvion mukaan huomenna levottomuuksista tulee kärsimään myös Hongkongin pörssi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.