Mainos

MTV Pietarissa: Saarela oli oikeuden päätöksen jälkeen pelkkää hymyä

Suomalaisaktivisti Sini Saarela suhtautuu oikeudenpäätökseen hyvin helpottuneena. Oikeuskäsittelyä koko päivän Pietarissa seuranneen MTV Uutisten toimittajan Aino Huilajan mukaan Saarelan helpotus oli silminnähtävissä.

– Kun oikeudenpäätös oli saatu käännettyä Saarelalle, hän näytti silmiinnähtävän helpottuneelta. Pääsimme muutaman suomalaiskollegan kanssa kysymään häneltä heti tunnelmat, ja hän kertoi olevansa hyvillään eikä hymy hyytynyt, Huilaja kertoo Pietarista.

Oikeuskäsittelyn jälkeen Saarela saatettiin Huilajan mukaan poliisisaattueessa ulos oikeustalosta.

– Oikeustalon eteen oli kerääntynyt Greenpeace-aktivisteja, jotka hurrasivat ja taputtivat niin lujaa, ettei siinä enää toimittajien kysymyksiä paljon pystynyt kuulemaan, Huilaja sanoo.

Saarela ei vapautunut takuita vastaan heti, vaan Saarela vietiin vielä hetkeksi takaisin tutkintavankilaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.