Mainos

MTV Turkissa: Lynkkausmieliala kasvaa – "syylliset pitää hirttää"

– Jos oikeat syylliset saadaan kiinni, niin meidän pitää hirttää heidät.

Nuori, pieni ja hento matematiikan opiskelija Dila pukee sanoiksi sen, mitä suuri osa Turkin noin 80 miljoonasta kansalaisesta juuri nyt ajattelee.

– Vankilatuomiot ovat liian lieviä. Jos terroristit tai vallankumousta yrittäneet pääsevät vapaaksi, he saattavat yrittää iskeä uudelleen. Siksi on loogista eliminoida heidät, nuori nainen jatkaa.

Presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi eilen, että hän noudattaa kansan tahtoa ja hyväksyy kuolemanrangaistuksen palauttamisen, jos parlamentti niin äänestää.

– Onko USA:ssa kuolemanrangaistus? Onko Venäjällä kuolemanrangaistus? hän huusi eilen kannattajiensa ympäröimässä ulkoilmatilaisuudessa.

Turkin hallitus vakuuttaa, ettei kyse ole kostosta, vaan kapinallisia rangaistaan oikeuden päättämällä tavalla. Mutta ongelma on se, että oikeuslaitos ei ole enää puolueeton. Meneillään on maan oikeushistorian suurin puhdistus. Kesäkuussa syyttäjistä, puolustusasianajajista, perustuslakituomioistuimen ja korkeimman oikeuden jäsenistä neljäsosa oli vaihdettu. Ja puhdistus jatkuu parhaillaan niin, että puolueetonta oikeudenkäyntiä ei Turkissa enää kohta oikeasti ole.

Nöyryyttävät pidätyskuvat ja  murjotut naamat puhuvat omaa kieltään siitä, kuinka salaliitosta epäiltyjä kohdellaan.

Turkki on ajautumassa yhä suurempaa kahtiajakoon.

Viime vaalien alla Erdogan sanoi, että kansalla on tasan kaksi vaihtoehtoa: hän tai kaaos. Hän voitti. Kuitenkin juuri ennen vaaleja tehty mielipidemittaus osoitti, että enemmistö ei halua presidentin vallan enää kasvavan. Erdogan vetoaa usein siihen, että hän on maan ensimmäinen suoraan kansan valitsema presidentti.

Hän on vakuuttanut, ettei johda maataan kohti islamilaista valtiota, mutta istui itsekin aikoinaan neljä kuukautta vankilassa uskonnollisen vihan lietsomisesta.

Turkilla oli jo ennestään ongelmia Venäjän kanssa, ja nyt se etääntyy Natosta, Euroopasta ja Yhdysvalloista. Suunnanmuutos on tapahtunut vain muutamia päiviä Naton Varsovan-huippukokouksen jälkeen.

Turkkilaisilla on sattuva sanonta: ”Tämä on Turkki, jossa joka hetki voi tapahtua mitä tahansa.”

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.