Mainos

MTV Ukrainassa: "Surmattu toimittaja otti äärettömän riskin"

Äänestys Ukrainan presidentinvaaleissa on alkanut innokkaasti.

MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Petri Saraste kertoo Kiovasta, että varsinkin kiovalaiset ovat saapuneet äänestämään runsain voimin.

– Äänestyspaikat ovat aivan turvoksissa, täällä odotetaan melkoista äänestysprosenttia, jopa yli 80 prosentin äänestyslukuja. Ihmiset haluavat nyt vaikuttaa maan tulevaisuuteen ja kohtaloon, Saraste kertoo.

Sen sijaan Itä-Ukrainassa äänestysluvut voivat olla todella alhaiset, sillä ihmisten on vaikea päästä äänestämään.

Separatistit ovat julistaneet, että heidän hallitsemillaan alueilla Itä-Ukrainassa ei vaaleja järjestetä ja uhanneet käyttää tarvittaessa väkivaltaa äänestämisen estämiseksi.

– Ihmisille on sanottu, että jos menet äänestämään, turvallisuutesi ei ole taattu, Saraste sanoo.

Äänestystä turvaamaan on komennettu yli 55 000 poliisia ja 20 000 vapaaehtoista. Maassa on myös liki 1200 ulkomaista vaalitarkkailijaa.

Italialainen toimittaja surmattu

Saraste on saanut vahvistettua tiedon italialaisen toimittajan surmasta. Ammuskelussa kuoli myös toimittajan venäläinen tulkki.

– Saamieni tietojen mukaan he saivat surmansa rintamalinjojen välisessä ammuskelussa. He olivat viipyneet paikalla aika kauan ja seuranneet laukaustenvaihtoa. Lopulta kranaatti-isku oli surmannut heidät. He ottivat äärettömän riskin, Saraste kertoo.

– Myös muita kuvaajia ja toimittajia on täällä Ukrainassa loukkaantunut viimeisen vuorokauden kuluessa. Tilanne itäosissa on erittäin jännittynyt ja vaarallinen.

Hänen mukaansa varsinkin itäosien tiesulut ovat hyvin räjähdysherkkiä paikkoja. 

– Liipaisinsormi on herkällä ja kaikki epäilyttävä eliminoidaan. 

Äänestyspäivä sai maailmanlaajuisen kohun saatteleman alun, kun pääministerin nettisivuille ilmestyi viesti tietomurrosta, jonka takia sähköistä ääntenlaskua ei pystytä suorittamaan. Pääministeri on kuitenkin kiistänyt lisänneensä tällaista viestiä ja syyttää teosta hakkereita.

– Äänet käydään läpi sekä sähköisesti että käsipelillä, jotta tuloksesta saadaan varmuus. Tietomurto ei siis ole sen vakavampi asia kuitenkaan.

Äänestys loppuu iltakahdeksalta.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.