Mainos

MTV Uutislive: "Limassa viimeiset hetket saada jotain aikaiseksi"

MTV Uutislive sukelsi tänään ilmastokokouksen tunnelmiin. Perun pääkaupungissa Limassa alkaa tänään YK:n ilmastoneuvottelujen viimeinen päivä. 

Neuvotteluissa sovun löytyminen on toistaiseksi kaatunut erimielisyyksiin päästörajoituksista rikkaiden ja köyhien maiden välillä. Liman kokouksessa on tarkoitus pohjustaa kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymistä Pariisissa ensi vuoden lopulla.

MTV:n ympäristötoimittaja Päivi Mäki-Petäjä pitää neuvottelujen tahmeaa etenemistä odotettuna. 

– Hidasta ja vaikeaa on ollut  - mikä ei ole yllätys. Vasta yön pimeinä tunteina saadaan ehkä jotain aikaan eli tulokset nähdään vasta huomenna Suomen aikaan, Mäki-Petäjä kertoo.

Mäki-Petäjän arvion mukaan käsillä on viimeiset hetket saada jotain aikaiseksi.

– Ongelmia aiheuttaa nyt se, että Pariisin kokous on vuoden päästä eikä kaikkia kortteja haluta pelata nyt, Mäki-Petäjä pohtii.

Kävi Limassa tai vuoden päästä Pariisissa miten vain, ilmastoasioissa riittää haasteita myös niiden  jälkeen.

– Paljon muitakin toimia kuin tämä sopimus pitäisi saada tehtyä, jotta ilmastomuutos saataisiin pysäytettyä, Mäki-Petäjä muistuttaa.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.