Mainos

Muinaisella maapallolla satoi rautaa taivaalta

Maapallon varhaisvaiheissa taivaalta saattoi sataa rautaa.

New Scientist kertoo verkkosivuillaan, että ns. rautamyrkskyt auttavat selittämään arvometallien hallitsevaa määrää Maan vaipassa ja kuoressa.

Maahan iskeytyi sen kehittyessä luultavasti monia rautapitoisia kappaleita avaruudesta.

Tuoreiden tutkimusten perusteella rautapitoiset meteorit höyrystyivät iskeytymisen yhteydessä ja tulikuuma rautahöyry ja kivipöly nousi ilmaan. Tämä seos satoi myöhemmin takaisin maahan ja sekoittui täten perusteellisesti maan pintaosiin.

Tämä malli selittää myös sen, että miksi Kuun pinnalla on havaittu paljon vähemmän metallia. Kuun uskotaan erkautuneen varhaista Maata kohdanneen voimakkaan törmäyksen seurauksena. Tämän perusteella Kuussa pitäisi olla sama metallikoostumus. Meteorien iskussa vapautunut rautahöyry kuitenkin pääsi pakenemaan Kuun heikomman vetovoiman takia.

Aiheesta kertoi Suomessa ensin Tähdet ja avaruus -verkkosivuillaan. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.