Mainos

Murhattujen päitä sullottiin jääkaappiin Meksikossa

Meksikolaisen Guadalupen kaupungintalon jääkaapista on eilen löytynyt kolmen murhatun ihmisen päät. Muualla Chihuahuan osavaltiossa huumerikolliset olivat poliisin mukaan surmanneet kymmenen ihmistä.

Yhdysvaltain rajalla sijaitseva Chihuahua on Meksikon väkivaltaisen huumerikollisuuden keskus. Siellä toimii miljardien arvosta huumekauppaa pyörittäviä kartelleja.

Toissa päivänä Práxedisin poliisipäällikön pää löytyi niin ikään paikallisen kaupungintalon ulkopuolelta.

Meksikon hallitus on sijoittanut eri puolille maata 36 000 sotilasta lannistaakseen vuoden 2006 alussa raaistuneen huumerikollisuuden.

Huolimatta joistakin näyttävistä rikollisjohtajien ja lahjottujen viranomaisten pidättämisistä, yli 5 300 ihmistä on tänä vuonna kuollut huumeisiin liittyvässä rikollisuudessa. Määrä on viranomaisten mukaan kaksinkertaistunut viimevuotisesta.

Yli puolet uhreista on tapettu Chihuahuan osavaltiossa.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.