Mainos

Murheellinen näky rannoilla – mikä tappaa hylkeitä Pohjanmerellä?

Hylkeiden joukkokuolemat ovat aiheuttaneet ihmetystä Pohjanmerellä.

Saksassa Schleswig-Holsteinin osavaltion rannoilta ja saarilta on löydetty satoja kuolleita hylkeitä, kertoo The Local. Hylkeiden kuolinsyy ei ole varmistunut.

Lokakuun alusta lähtien rannoilta on löydetty noin 150 kuollutta yksilöä.

Monet kuolleista hylkeistä ovat olleet useita vuosia vanhoja. Hyljekuolemien syy ei ole varmistunut, mutta yhtenä mahdollisuutena on pidetty influenssaa tai hylkeiden immuunisysteemiin vaikuttavaa virustartuntaa. Tutkijat odottavat tarkemman kuolinsyyn selviävän tämän viikon aikana.

Kuolleita hylkeitä on ajautunut rantaan aiemmin tänä vuonna myös Tanskassa. Elokuusta alkaen Anholtin saaren rannoilta on löytynyt kaikkiaan 1500 kuollutta hyljettä. Näistä 200:n kuolinsyyksi on varmistunut influenssa.

Pohjanmerellä ja Itämerellä on puhjennut viime vuosikymmeninä kaksi laajamittaista hylkeitä tappanutta virusepidemiaa.

Viruksen seurauksena kuoli noin 18 000 hyljettä vuonna 1988, vuoden 2002 virusepidemiassa menehtyi puolestaan noin 21 700 hyljettä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.