Mainos

Muslimien osuus maailman väestöstä kasvaa

Muslimien osuus maailman väestöstä on vuosisadan alun tilanteeseen verrattuna kasvanut selvästi ja kristittyjen hieman vähentynyt.

Kristittyjä on kuitenkin yhä eniten, kerrotaan Kirkon tiedotuskeskuksesta. Kristittyjen osuus maailman väestöstä on pysytellyt noin kolmanneksena viime vuosisadalta ja osuuden ennustetaan pysyvän suurinpiirtein samana vuoteen 2025 - silloin heitä olisi vajaat 34 prosenttia.

Muslimien osuus on sen sijaan kasvanut. Vuonna 1900 heitä oli 12 prosenttia, viime vuonna lähes 20 prosenttia ja vuonna 2025 arvoilta lähes 24 prosenttia maailman väestöstä. Uskontotilaston on koonnut yhdysvaltalainen lähetystieteilijä David B. Barrett.

Jako vuonna 2000

Kirkko

Maailman runsaasta kuudesta miljardista ihmisestä kristittyjä on Barrettin mukaan vuonna 2000 arviolta 33 prosenttia eli lähes kaksi miljardia. Vastaavasti muslimeja on 1,2 miljardia eli vajaat 20 prosenttia. Hinduja on maailman väestöstä yli 13 prosenttia ja buddhalaisia 6 prosenttia. Uusien uskontojen kannattajia on vajaat 2 ja heimouskontojen kannattajia vajaat 4 prosenttia.

Varsin suuri määrä eli lähes 13 prosenttia ei kuulu mihinkään uskontokuntaan. Ateisteiksi lukee itsensä kuluvana vuonna noin 2,5 prosenttia maailman ihmisistä. Loput 7 prosenttia kuuluvat pieniin uskontokuntiin. Tähän lukuun sisältyvät mm. juutalaiset, joita on 0,2 prosenttia.

Katolinen kirkko suurin

Kristillisistä yhteisöistä suurin on roomalaiskatolinen kirkko. Barrettin laskelmien mukaan vuonna 1900 maailmassa oli 1880 kristillistä kirkkokuntaa, nyt niitä on jo 33 800. Kaoottiselta vaikuttavalla tilanteella on hänen mielestään myös etunsa: totalitaaristen maiden on vaikea eliminoida niissä vaikuttavia pienten kristillisten yhteisöjen verkostoja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.