Mainos

Mutavyöryn pelätään haudanneen kymmeniä ihmisiä Kolumbiassa

Kolumbiassa mutavyöryn pelätään jättäneen alleen kymmeniä ihmisiä. Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijöiden mukaan rankkasateiden aiheuttama mutavyöry pyyhkäisi mukanaan yli kymmenen taloa maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Medellinissä.

Tällä hetkellä kateissa on 50 ihmistä. Pelastustyöntekijät etsivät kiivaasti eloonjääneitä kaaoksen keskeltä.

Kolumbian presidentin mukaan rankkasateet ovat voineet tuhota pahimmillaan kahden miljoonan ihmisen kodin.

Rankkasateiden aiheuttamat mutavyöryt ovat Kolumbiassa yleisiä. Sateet ja tulvat ovat tappaneet tänä vuonna jo 170 ihmistä.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.