Mainos

Myönteisesti ajattelevat ihmiset elävät pidempään

Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan myönteisesti ajattelevat ihmiset elävät keskimäärin 7,6 vuotta pidempään kuin kielteisesti ajattelevat.

Ikääntymiseen oikein suhtautuminen on jopa tärkeämpää kuin esimerkiksi alhainen verenpaine Yalen yliopiston tutkijat kertoivat.

Myönteinen ajattelu on jopa tärkeämpää kuin liikunta tai tupakoimattomuus.

Tutkimuksessa käytettiin hyväksi toista ikääntymistä käsittelevää tutkimusta, joka tehtiin 23 vuotta sitten. Tutkimus julkaistaan amerikkalaisessa Journal of Personality and Social Psychology -lehden elokuun numerossa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.