Mainos

Myrkkyviina tappanut jo tuhat moskovalaista

Yli tuhat moskovalaista on kuollut alkuvuoden aikana myrkyllisen alkoholin takia, maan viranomaiset kertovat. Viranomaiset kehottavat kaupunkilaisia välttämään epäilyttävän halvan viinan ostamista ja pyytävät myös valtiota puuttumaan ongelmaan.

- Myyntipisteitä on kaupungissa yli 15 000, emmekä voi millään valvoa niitä kaikkia, sanoo kaupungin edustaja Vladimir Malishkov.

Alkoholin suurkulutus on Venäjällä yleistä. Viranomaiset arvioivat, että noin kolme miljoonaa venäläistä on alkoholin väärinkäyttäjiä. Hallitus on pyrkinyt suitsimaan viinanjuontia muun muassa nostamalla julkijuopottelusta määrättäviä sakkoja.

(MTV3-STT-Itar-Tass)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.