Mainos

Myrsky aiheuttanut vakavia tuhoja Ruotsin länsirannikolla

Ruotsin viranomaiset julistivat maan länsirannikolla sijaitsevan Orustin saaren viime yönä katastrofialueeksi myöhään eilen riehuneiden rankkasateiden ja ukkosmyrskyn vuoksi.

Sadevesi valui eilisiltana ainakin sadan talon kellariin saaren eri osissa, ja ukkonen sytytti muutamia tulipaloja sekä Orustilla että mantereen puolella.

Ruotsin radion mukaan yksi ihminen jouduttiin pelastamaan lähes kokonaan veden valtaan joutuneesta kellarista. Aamuun mennessä ei kuitenkaan oltu raportoitu henkilövahinkoja, vaikka sade jatkui yöllä.

Noin 6000 taloutta jäi myrskyn jäljiltä ilman sähköä, mutta osalle heistä virta palasi jo yön aikana. Puhelinlinjojakin oli poikki.

Laajoja aineellisia vahinkoja aiheuttaneen myrskyn takia jouduttiin myös avustamaan ja pelastamaan useita huviveneitä pitkin Ruotsin länsirannikkoa. Monet alueen tiet olivat myös tänään poikki tulvien vuoksi, ja useita autoilijoita jäi saarroksiin autoihinsa.

-Vettä on taustapeilin korkeudelle asti, sanoi Orustin pelastuspalvelun päällikkö Tonny Karlsson varhain aamulla.

Myöhemmin tänään tulva oli monin paikoin helpottanut veden imeydyttyä maahan ja osa teistä oli jälleen auki.
Orust on Ruotsin kolmanneksi suurin saari ja suosittu lomanviettopaikka. Se sijaitsee noin 50 kilometriä Göteborgista pohjoiseen.

Saari kärsi pahimmin Ruotsin länsiosia piiskanneesta myrskystä. Jopa armeija on valmiudessa osallistumaan pelastustöihin tarvittaessa.

Göteborgissa pelastustoimia johtavan Håkan Svärdin mukaan näin raju myrsky tuli monille yllätyksenä.

(MTV3-STT-TT)

(Seitsemän uutiset 02.08.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.