Mainos

Miljoonatehdas, jolla ei ole edes kattoa – näin Italiassa on törsätty EU-rahoja huijauksiin

Italiassa katoaa eurooppalaisten verorahoja erilaisiin huijauksiin EU-maista liki eniten.

Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF:in mukaan Italiassa on parhaillaan avoinna 61 EU-rahoitusta koskevaa tutkintaa. Määrä on EU:ssa toiseksi suurin, Italiaa enemmän tapauksia on vain Bulgariassa.

The Local on listannut viisi kohdetta, joissa EU-rahoitus on päätynyt kyseenalaisiin taskuihin.

Miljoonatehdas ilman kattoa

Vuosina 1998–2005 yhtiö nimeltä Digitaleco sai yli 3 miljoonaa euroa EU:lta dvd-levyjen tuottamiseen.

Vuoteen 2005 mennessä kyseisen yrityksen tehtaalta puuttui kuitenkin yhä esimerkiksi katto, eikä sitä oltu myöskään liitetty minkäänlaiseen jätehuoltoon. Tästä huolimatta paikallisviranomaiset Calabriassa olivat mystisesti luokitelleet tehtaan valmistuneeksi.

Jostain syystä viranomaiset eivät myöskään tehneet mitään periäkseen myönnettyjä tukia takaisin. 

Hissi, joka ei vie minnekään

Pienessä Suteran kaupungissa Sisiliassa tärvättiin puolestaan kaksi miljoonaa euroa EU-rahoja hissiin, joka valmistui vuonna 2012.

Parin miljoonan hissin luulisi olevan melko tärkeä, mutta kyseistä hissiä ei ole kuitenkaan koskaan käytetty. Syynä tähän on se, että hissi käyttökustannukset ovat pikkupaikkakunnalle liian suuret. Italian lehdistössä Suteran hissi onkin nimetty hissiksi, joka ei vie minnekään.

Puhdasta energiaa, puhdasta mafiarahaa

Vuosien 2007 ja 2013 välillä EU:n rakennerahastosta on myönnetty 350 miljoonaa euroa Sisiliaan – ja paikallinen mafia on tahtonut siitä osansa.

Vito Nicastri käytti osan näistä rahoista rakentaakseen Sisiliaan uusiutuvaan energiaan perustuvan imperiumin. Miehen tuulivoimabisneksiä käytettiin muun muassa mafian rahanpesussa.

Vuonna 2013 poliisi takavarikoi Nicastrin omaisuutta yli 1,2 miljardin edestä mafian vastaisessa operaatiossaan.

Tie, jota on rakennettu… no, aika pitkään

Vuonna 2012 Italia määrättiin maksamaan EU:lle takaisin huimat 420 miljoonaa, kun tutkimuksissa löydettiin merkkejä petoksesta liittyen A3-moottoritien rakentamiseen myönnettyyn EU-rahoitukseen.

Kyseinen moottoritie on ollut jo vuosikymmenten ajan toistuvien skandaalien keskiössä. Tämän vuoden toukokuussa Italian pääministeri lupasi, että tie valmistuu vuoden sisään. Niin, eihän sen rakentamista olekaan aloitettu kuin vasta vuonna 1966…

EU-rahoilla Elton John

Vuonna 2009 Napolia pyydettiin puolestaan palauttamaan EU-rahat, jotka se oli käyttänyt Elton Johnin konsertin järjestämiseen.

Napoli oli käyttänyt konserttiin 720 000 euroa kehitysrahastosta. EU-viranomaisten mukaan rahat olisi pitänyt käyttää pidempiaikaisiin projekteihin.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.