Mainos

Näin karuksi on yltynyt Napolin roskasota - katso kuvat

Italiassa mielenosoittajat eivät ole vakuuttuneet viranomaisten lupauksista lykätä uuden kaatopaikan avaamista Napolin lähistölle.

Italian hallitus lupasi lykätä kaatopaikan avaamista, mutta vain jos suunnitelmaa vastustavat mielenosoitukset loppuvat.

Asiasta sovittiin myöhään eilen jätekriisiä sovittelemaan lähetetyn virkamiehen ja paikallisten viranomaisten kesken.

Viranomaisten välillä solmittu sopu ei ole kuitenkaan hillinnyt mielenosoittajia, vaan kadut ovat jatkaneet täyttymistään roskista. Mielenosoitukset ovat äityneet myös aika ajoin väkivaltaisiksi ja roskia on sytyttetty myös palamaan.

Yöllä poliisin ja mielenosoittajien välisissä yhteenotoissa loukkaantui ainakin kuusi ihmistä.

Uuden kaatopaikan avaamista on vastustettu Napolissa ja sen lähiseuduilla jo viikkoja.

(MTV3 -Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.