Mainos

Näin Saksan isku eteni – epäonnistunut ryöstöreissu päättyi sekavan asemiehen kuolemaan

Aseistettu mies sai aikaan pakokauhua elokuvateatterissa Viernheimissa Saksan länsiosassa torstaina. Teatterissa syntyi panttivankitilanne, jonka seurauksena poliisi tunkeutui sisälle ja ampui hyökkääjän.

Mediatietojen mukaan naamioitu mies tuli kello kolmen maissa paikallista aikaa Kinopolis-teatterikeskukseen, jossa on useita teatterisaleja. Saksalaismedian mukaan teatterista kuului laukauksia, minkä jälkeen kauhistuneita katsojia alkoi tulvia ulos rakennuksesta. 

– Tämänhetkisten tietojen mukaan hyökkääjä liikkui ympäriinsä teatterikeskuksessa ja vaikutti sekavalta. Sisällä oli panttivankeja. Poliisin ja hyökkääjän välille syntyi yhteenotto, ja hyökkääjä kuoli, kertoi Hessenin osavaltion sisäministeri Peter Beuth torstai-iltana. 

Beuth ei yksilöinyt hyökkääjän kuolintapaa, mutta myöhemmin kerrottiin poliisin ampuneen miehen. Kukaan katsojista ei saanut vammoja panttivankitilanteessa.

Mediatietojen mukaan poliisit olisivat käyttäneet hyökkäyksessä kyynelkaasua, mistä noin 25 ihmistä olisi saanut lieviä vammoja. Viranomaiset eivät vahvistaneet tietoa.

Ryöstöyritys paukkupatruunoilla?

Silminnäkijöiden mukaan miehellä olisi ollut jonkinlainen panosvyö olallaan, kun hän tuli teatteriin. Miehen käyttämän aseen tyypistä ei heti ollut tietoa, mutta poliisin mukaan oli mahdollista, että se olisi ollut ladattu paukkupatruunoilla.

Joissain saksalaismedioissa epäiltiin miehen yrittäneen ryöstöä, joka epäonnistui pahasti.

– Näin, että jotain oli tekeillä. Soitin poliisille ja käskin heidän tulla heti, eritteli nimettömänä pysytellyt elokuvateatterin johtaja Bild-lehdelle. 

Uutistoimisto DPA:n mukaan mikään ei viittaa siihen, että hyökkääjällä olisi kytköksiä terrorismiin. Osavaltion sisäministeri Beuthin mukaan miehellä oli mielenterveysongelmia.

Joukkoampumiset ovat verrattain harvinaisia Saksassa, Vuonna 2002 kouluun tunkeutunut ampuja tappoi Erfurtissa 16 ihmistä, ja vuonna 2009 sotilasasuun pukeutunut ampuja tappoi 15 ihmistä Stuttgartin lähistöllä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.