Mainos

Nainen joutui ihmiskaupan uhriksi – taittoi ennätyksellisen 5690 kilometrin triathlonin muiden uhrien vuoksi

Norma Bastidas, 49, joutui ihmiskaupan uhriksi, kun hänet huijattiin 19-vuotiaana lähtemään Japaniin olemattomalle malliuralle. Myöhemmin hän alkoi juosta selvitäkseen kokemistaan traumoista, ja vuonna 2014 hän suoritti maailman pisimmän triathlonin, kertoo CNN.

Ollessaan 19-vuotias, meksikolaiselle Norma Bastidasille tarjottiin mallintöitä Japanista. Bastidas oli menettänyt isänsä 11-vuotiaana ja hänen äitinsä kasvatti yksin viisi lasta. Tarjous tuntui kuin liian hyvältä ollakseen totta.

– Muistan äitini sanoneen, että häntä pelottaa, mutta hän ei voisi estää minua lähtemästä, Bastidas sanoo nyt CNN:lle.

Japanissa Bastidas huomasi joutuneensa ihmiskauppiaiden käsiin. Luvattua mallisopimusta ei koskaan tullut.

– En tajunnut silloin, että minut oli myyty parhaiten tarjonneelle. Minut omisti merkittävä henkilö, ja olin osa hänen omaisuuttaan.

Kielitaidottomana ja passittomana Bastidas oli ansassa. Hänen oli ilmoitettu olevan prostituoitu, jolloin poliisille puhumisesta ei ollut apua.

– Minua huumattiin ja hakattiin. Kun vihdoin pääsin puhumaan asiasta poliisille, he eivät tehneet mukaan. Olin heidän mukaansa huono tyttö, joka työskentelee baareissa.

Juokseminen auttoi unohtamaan kauhut

Useiden vuosien jälkeen Bastidas pääsi pakenemaan kauppaajiaan nunnaluostarin avustuksella. Hän asettui Kanadan Vancouveriin, meni naimisiin ja sai lapsen.

Menneisyyden kauhut hän yritti unohtaa turvautumalla alkoholiin, minkä vuoksi hänen liittonsa lopulta kariutui ja hänellä oli vaikeuksia saada pidettyä vakinainen työpaikka.

Bastidas päätti kääntää elämänsä suunnan kuultuaan poikansa sairaudesta, joka lopulta sokeuttaisi tämän. Kestääkseen uudenkin vastoinkäymisen Bastidas alkoi lenkkeillä öisin pulloon tarttumisen sijaan.

Vain kuusi kuukautta juoksuharrastuksen aloittamisen jälkeen Bastidas päätti osallistua Bostonin maratonille. Hän arvelee tulleensa hyväksi juoksijaksi siksi, että hän yritti päästä niin eroon valtavasta määrästä stressiä.

– Juokseminen oli jotain, mitä pystyin kontrolloimaan.

Guinnessin ennätys maailman pisimmästä triathlonista

Myöhemmin Bastidas kiipesi jokaisen seitsemän maanosan korkeimmille huipuille tarkoituksenaan kerätä rahaa lasten geneettisen sokeutumisen tutkimukseen.

Vuonna 2013 hän alkoi haaveilla maailman pisimmän triathlonin suorittamisesta, jossa uiden, pyöräillen ja juosten taitetaan matka Meksikon Cancúnista Yhdysvaltain Washington D.C:hen. Tarkoituksena oli tuoda tempauksella ihmiskauppa ja sen uhrit paremmin ihmisten tietoisuuteen.

– Halusin ihmisten tietävän sen kivun ja nöyryytyksen, jota olen joutunut ihmiskaupan uhrina kokemaan. Edelleenkin liian moni yhä syyttää asiasta uhreja.

Vuonna 2014 Bastidas suoritti tämän 65 päivää kestäneen triathlonin, johon kuului 153 kilometriä uintia, 4719 kilometriä pyöräilyä ja 1183 kilometriä juoksua. Hänelle myönnettiin suorituksesta Guinnessin ennätys maailman pisimmästä triathlonista.

Ennätyksen ja tietoisuuden lisäämisen ohella Bastidas halusi myös osoittaa muille ihmiskaupan uhreille, että kokemuksesta voi selvitä.

– Se on pitkä matka, joka alkaa yhdellä askeleella. Joku, joka joskus eli keskellä painajaista elää nyt unelmaansa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.