Mainos

Nainen piikitti heroiinia 2-, 4- ja 6-vuotiaisiin lapsiinsa – "Äiti antoi hyvän olon lääkettä"

Yhdysvaltalaisnaista syytetään heroiinin piikittämisestä kolmeen lapseensa, kertoo The News Tribune -lehti. Naisen kerrotaan huumanneen kaksi-, neljä- ja kuusivuotiaita lapsiaan saadakseen heidät nukahtamaan.

Lehden mukaan Washingtonin osavaltion lastensuojeluviranomaiset ottivat 24-vuotiaan naisen lapset huostaan noin vuosi sitten, kun he löysivät tämän asunnosta heroiinia, neuloja ja rottien jätöksiä.

Viranomaiset olivat myös kiinnittäneet huomiota pistosjälkiin ja mustelmiin lasten iholla.

The News Tribune kertoo, että naisen kuusivuotias lapsi oli myöhemmin kertonut naisen piikittäneen lapsiin "hyvän olon lääkettä", joka oli sekoitus valkoista jauhetta ja vettä.

Kaksivuotiaasta lapsesta löydettiin heroiinijäämiä huumetestissä.

Tapauksessa syytettynä on myös naisen miesystävä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.