Mainos

Nainen voitti "väärällä" lottokupongilla neljännesmiljoonan

Yhdysvalloissa Ohiossa kaupan kassan vahingossa väärin tulostama lottokuponki osoittautui varsinaiseksi jättipotiksi - kuponki nimittäin toi myyjälle neljännesmiljoonan voiton.

Kassamyyjänä työskentelevä Naomi Mauller myi tiistaina asiakkaalleen Mega Millions -lottokupongin, mutta unohti lisätä tähän asiakkaan haluaman ylimääräisen pelin. Mauller tulosti asiakkaalleen uuden pelin ja päätti lunastaa aiemman väärin menneen kupongin itselleen kahdella dollarilla.

Lunastaminen todella kannatti, sillä kummassakin kupongissa oli 250 000 dollarin voitto, kertoo uutistoimisto AP.

Mauller kertoi, että aikoo käyttää voittorahansa uuteen autoon sekä velkojen maksuun.

Mauller tapasi toisen voittajan kaupassa perjantaina, jolloin he juhlistivat voittoaan. Toinen voittaja ei halunnut nimeään julkisuuteen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.