Mainos

Naiselle sakot hunnutettuna ajamisesta Ranskassa

Hunnutettuna autoillut ranskalaisnainen on saanut sakot Ranskassa. Asiasta kertoo ranskalainen radiokanava. Poliisin mukaan huntu vaaransi liikenneturvallisuuden, koska nainen ei nähnyt kunnolla.

Poliisi pysäytti naisen Nantesin kaupungissa. Nainen poisti hunnun siksi aikaa, että hänen henkilöllisyytensä voitiin tarkistaa, mutta tämä ei poliisille riittänyt.

Yli yhdeksän vuotta huntua käyttänyt nainen aikoo valittaa 22 euron sakoista. Nainen pitää sakkoja syrjintänä.

Ranskassa valmistellaan lakia, joka kieltäsi koko vartalon peittävän burka-asun käytön sekä kaikkien kasvot peittävien huntujen tai naamioiden käytön julkisella paikalla. Laki on tarkoitus saada voimaan vielä kevään aikana.

(MTV3 - STT - DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.