Mainos

Näky, jota et halua todistaa itse – mies esittelee tulipalossa tuhoutuneen kotinsa

Yhdysvalloissa Coloradossa lukuisia koteja on tuhoutunut aluetta piinaavissa maastopaloissa. Yksi näistä kodeista kuuluu Jeff Corum Seniorille. Miehen talo tuhoutui maastopalon seurauksena kesäkuun 9. päivä. Kaikkiaan palossa on tuhoutunut 248 kotia sekä 22 muuta rakennusta.

Yhdessä poikansa, Jeff Corum Juniorin, vanhempi Corumeista kävi läpi palaneen talon rauniot nähdäkseen mitä sieltä löytyy. Tapahtuma myös videoitiin Corumin luvalla.

Täysin tuhoutuneen talon rauniosta löytyi harvoja tunnistettavia esineitä. Näitä olivat muun muassa sulanut käsiase, antiikkiset kolikkopankit, sekä nuoremman Corumin häistä muistoksi otettu samppanjalasi. Vanhempi Corumeista keräili antiikkia sekä aseita.

Talon jäänteitä peratessaan miehillä riitti vielä hurttia huumoria.

– Yksi asia on varmaa. Sinun ei tarvitse enää huolehtia siitä, että perisit yhdenkään näistä arvokkaista tavaroista, joita olet silmäillyt, isä-Corum vitsaili palanaita tavaroita penkoessaan.

Myöhemmin tilanne veti kuitenkin vakavammaksi.

– Siinä on kaikki, mitä minulla on. Kaikki. Enkä todellakaan osannut kuvitella, että jotain tällaista tapahtuisi, joka pyyhkäisee pois kaikki säästöni, Corum sanoi kyyneleet silmissään.

Talon omistanut Corum suunnittelee nukkuvansa teltassa, jonka pystyttää raunioiden viereen.

(MTV3 - APTN)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.