Mainos

Napolin pitsat paistuvat ruumislaudoilla

Italian syyttäviranomainen epäilee, että Napolissa saatetaan paistaa pitsoja puulla, joka on saatu käytetyistä ruumisarkuista. Päivälehti Il Giornale kirjoittaa, että arkkuvarkaiden lautaa on päätynyt etenkin pienten ja epämääräisempien pitserioiden uuneihin.

Perinteen mukaan napolilainen pitsa täyty paistaa puu-uunissa, jonka polttoaineena on tammi. Syyttäjä uskoo, että hautausmaita ryöstävät rikollisjengit myyvät vanhojen arkkujen puuta talousvaikeuksiin joutuneille pitsayrittäjille.

Hautausmaat ovat olleet aiemminkin rikollisten hankintapaikkoja. Napolin haustausmailta laskettiin varastetun viime vuonna viisi tuhatta kukkaruukkua.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.