Mainos

Nasan luotain myöhästyy Marsista yli kaksi vuotta

Avaruusluotaimen lähettäminen Marsiin viivästyy, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa. Luotain oli tarkoitus lähettää matkaan ensi maaliskuussa.

Viivästys johtuu teknisistä ongelmista. Luotaimen oli määrä tutkia esimerkiksi Marsin muodostumista.

Seuraava mahdollinen ajankohta luotaimen lähettämiselle on vasta yli kahden vuoden kuluttua.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.