Mainos

Nato varautuu levottomiin aikoihin: Uusia komentokeskuksia ja joukkoja

Nato-maat ovat päättäneet perustaa kuusi uutta komentokeskusta itäiseen Eurooppaan. Lisäksi sovittiin uusien, 5000 sotilasta käsittävien, nopean toiminnan joukkojen luomisesta.

Asiasta sopivat Brysseliin kokoontuneet natomaiden puolustusministerit. Naton mukaan sen täytyy vastata kiristyneeseen turvallisuustilanteeseen.

Nopean toiminnan yksikkö olisi valmis ensikäden toimintaan 48 tunnissa. Ranska, Saksa, Italia, Espanja, Puola ja Britannia ovat lupautuneet johtamaan joukkojen muodostamista.

Tämän lisäksi Nato aikoo perustaa Baltian maihin, Puolaan, Romaniaan ja Bulgariaan kuhunkin komentokeskukset, joista uuden joukon harjoituksia ja toimintatarvetta koordinoidaan.

Myös Naton NRF-joukkojen määrä kasvatetaan 30 000 sotilaaseen nykyisestä 13 000:sta.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.