Mainos

NBC: Connecticutin kouluampuja yritti ostaa kiväärin kolme päivää ennen verilöylyä

Connecticutin kouluampuja oli yrittänyt ostaa kivääriä kolme päivää ennen Sandy Hookin koululla tapahtunutta tragediaa.

20-vuotias Adam Lanza oli yrittänyt ostaa asetta tiistaina Danburyssa sijaitsevasta Dick's Sporting Goods -liikkeestä, kertoo NBC.

Hänen aikeensa oli kuitenkin torjuttu, koska Connecticutissa on asetettu odotusaika aseen ostamiselle.

Poliisi selvittää myös, oliko Lanzallaollut kiistaa neljän Sandy Hookin koulun työntekijän kanssa päivää ennen koulussa tapahtunutta ampumista. *

Välikohtauksessa osallisena olleista kolme kuoli kouluammuskelussa. Kaikkiaan koulussa sai surmansa 20 lasta ja kuusi aikuista. Myös ampuja itse kuoli.

Neljäs välikohtauksessa osallisena ollut ei ollut koulussa ampumisen aikaan. Hän on ollut viranomaisten kuultavana.

(MTV3)

Katso Päivi Sinisalon juttu Newtownista (Kymmenen uutiset 15.12.2012)

* NBC:n tieto, jonka mukaan poliisi selvitti Lanzan ja koulun työntekijöiden kiistaa, on sittemmin osoittautunut virheelliseksi

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.