Mainos

Neljä Harvardin yliopiston rakennusta evakuoitu

Yhdysvalloissa Harvardin yliopisto on tiedottanut pommi-uhasta.

Yliopisto on kehottanut evakuoimaan kaikkiaan neljä eri rakennusta kampuksellaan. Evakuoitavien rakennusten joukossa on muun muassa yliopiston tiedekeskus.

Harvard korostaa, että tiedot räjähteistä ovat vielä vahvistamattomia ja missään ei ole räjähtänyt.

Yliopisto on tiedottanut asiasta sekä Twitterissä että virallisella hätätiedotesivullaan.

Harvardin mukaan yliopiston omalle poliisille tuli aamulla tieto, että neljään Harvardin rakennukseen olisi asetettu räjähteitä. Rakennukset on evakuoitu varotoimena. Poliisi tarkastaa tilannetta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.