Mainos

Nepalilaisperhe MTV Uutisille: Pelko uusista järistyksistä varjostaa paluuta arkeen

Kun ensimmäinen raju maanjäristys iski Nepaliin huhtikuun lopulla, Kathmandussa asuva Shresthan perhe oli viettämässä leppoisaa lauantaipäivää. Maanjäristyksen aiheuttamista valtavista tuhoista ja pahimmista traumoista oltiin juuri toipumassa, kun samoja seutuja koetteli alkuviikolla uusi, voimakas järistys. 

Huhtikuun lopun järistys aiheutti ainakin 8000 kuolonuhrin lisäksi tuhansia loukkaantumisia sekä tuhosi valtavan määrän koteja ja muita rakennuksia.

Toisen järistyksen tuhot ovat jäämässä pienemmiksi, mutta nepalilainen Sujan Shrestha kertoo tapahtumien sekoittaneen jälleen arjen rutiinit. Kathmandun asukkaat olivat juuri päässeet palailemaan töihin osin tuhoutuneen ja raunioituneen kotikaupunkinsa suojissa.

- Ensimmäisessä järistyksessä Kathmandussa vaurioitui pahimmin sen vanhat osat, joissa sijaitsee muun muassa UNESCO:n suojelemia kohteita. Lisäksi täällä on alueita, joissa arvioni mukaan 80-90 prosenttia asunnoista on tuhoutunut tai käyttökelvottomia, Sujan Shrestha kertoo MTV Uutisille.

Heidän kotinsa ei tuhoutunut, mutta perhe asui ensimmäisen järistyksen jälkeen pääasiassa ulkosalla. 

- Järistystä seuranneet neljä päivää vietimme kokonaan ulkona. Kävimme sisällä kotona vain syömässä. Viidentenä päivänä menimme nukkumaan sisälle, mutta teimme pedit lattialle ja olimme kaikki samassa huoneessa. Vei viikon, ennen kuin palasimme esimerkiksi työpaikoillemme, hän muistelee.

- Toisen järistyksen jälkeen olemme toimineet samalla tavalla, tosin vietimme vain yhden yön ulkosalla. Kaikki viisi yövyimme autossa, sillä täällä on säännöllisiä rankkasateita. Ja kun ei sada, hyttyset pistävät, Sujan Shrestha kertoo.

Toinen järistys iski alkuviikolla kesken lounastunnin.

- Kaikki alkoi täristä voimakkaasti, tosin ei niin kovasti kuin ensimmäisessä järistyksessä. Ajattelin välittömästi, ovatko perheeni ja ystäväni turvassa.

Nepal on maanjäristysherkkää aluetta. Hätätilanteiden varalle harjoitellaan koulussa, mutta varsinaisesti käytännön tasolla asiaan ei Shresthan mukaan ole panostettu.

Nyt nepalilaiset yllätti sekä ensimmäisen järistyksen voimakkuus, sen aiheuttamat  tuhot sekä niin nopeasti seurannut uusi, voimakas maanjäristys.

Pyörä kulkee kun muu ei toimi

Ensimmäisen maanjäristyksen jälkeen kaikki yhteydet katkesivat. Puhelimet eivät toimineet, internetiin ei päässyt.

- Lähdimme veljeni kanssa ajamaan pyörällä sukulaistemme luokse. Vierailimme jokaisen luona tarkistamassa tilanteen. Toisen järistyksen jälkeen puhelimet toimivat, joten tieto kulki nopeammin.

Koulut ja työpaikat ovat olleet kuitenkin laajalti suljettuina. Shrestha kertoo, että ihmiset viettävät tällä hetkellä paljon aikaa perheidensä kanssa.

Hän suree tilannetta maaseudulla, jossa suojaa ja avustuksia on paljon vaikeampi saada.

- Meillä sentään on riittävästi ruokaa ja vettä. Toki täälläkin on pelko mahdollisista tulevista järistyksistä, jotka tuhoavat jo heikentyneitä rakennuksia. Ne voivat myös aiheuttaa maanvyöryjä, jotka tukkivat reittejä vuoristoalueilla ja vaikeuttavat avustusohjelmien toimintaa.

Hidas hallitus ei riittäisi apuun

Sujan Shrestha kiittelee sekä kansainvälistä avustustyötä että yksittäisten, pienempien ryhmien toimintaa.

- Hallituksemme on ollut hidas reagoimaan tilanteeseen. Ilman kansainvälistä apua emme pystyisi selvittämään tällaista katastrofia. Olen kuullut, että joidenkin hallitukselta saama apu on ollut kilo riisiä kahdeksan päivää järistyksen jälkeen.

Hän kertoo, että esimerkiksi hänen Bangladeshissa lääketiedettä opiskelevat ystävänsä ovat keränneet tarvittavia lääkkeitä ja kuljettaneet niitä eri puolille Nepalia. Eräs ryhmä tarjoaa ilmaista terveydenhoitoa.  

- Itse olen ollut vapaaehtoisena valmistamassa ruokia niille, joiden kodit ovat tuhoutuneet. Haluan myös mainita ne urheat turvallisuusjoukot, jotka työskentelivät päivin öin pelastaakseen ihmisiä raunioista. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.