Mainos

Nepalin järistys: Kiipeiljät tviittaavat kauhunhetkistä Mount Everestillä

Nepalin maanjäristys on vaatinut yli 650 ihmisen hengen. 

Maanjäristys aiheutti useita lumivyöryjä Mount Everestin alueella. Ainakin kahdeksan ihmistä on kuollut vyöryissä.

Nepalin turismista vastaavan ministeriön mukaan lumivyöryissä menehtyneiden määrä tulee todennäköisesti nousemaan.

Monet kiipeilijät tviittasivat kauhunhetkistään vuorilla.

Romanialaiskiipeilijän mukaan vuorilla oli järistyshetkellä ja lumivyöryjen aikaan”useita, useita ihmisiä.”

Toinen kiipeilijä puolestaan ilmoitti, että heidän perusleirinsä on kärsinyt pahoja vaurioita ja että monet ryhmän jäsenistä olivat loukussa.

Pumorivuorella kiipeilevä Alex Gavan tviittasi aiemmin paenneensa valtavaa lumivyöryä henkensä edestä. Pumori sijaitsee kahdeksan kilometrin päässä Mount Everestistä.  

– Rukoilkaa kaikkien puolesta, hän tviittasi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.