Mainos

Netanjahu pyrkii Likudin pääministeriehdokkaaksi

Israelin ex-pääministeri pyrkii oikeistolaispuolueen ehdokkaaksi.

Benjamin Netanyahu

Israelin edellinen pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti tänään pyrkivänsä oikeistolaisen Likud-puolueen pääministeriehdokkaaksi.Samaan aikaan Israelin parlamentti eli knesset antoi alustavan hyväksyntänsä ehdotukselle, jonka mukaan kaikki Israelin kansalaiset voivat asettua ehdolle pääministerinvaalissa. Nykyisin paikka on avoin vain knessetin jäsenille.

-Olen huomenna ehdolla Likudin johtoon ja sitä kautta myös pääministeriksi, Netanjahu sanoi. Hän lisäsi kuitenkin, ettei hän halua asettua ehdolle pääministeriksi nyt myötätuulessa olevan lakiehdotuksen mukaan, joka sallii kaikkien Israelin kansalaisten kilpailun pääministerin paikasta.

Aiemmin tänään Israelin ääriuskonnollinen Shas-puolue päätti vastustaa ajatusta ennenaikaisten parlamenttivaalien järjestämisestä maassa. Päätös tietää samalla ilmeisesti myös sitä, ettei Israelin edellinen pääministeri Benjamin Netanjahu pääse mittelemään voimiaan nykyistä työväenpuolueen pääministeriä Ehud Barakia vastaan.

Vaikutusvaltaisen Shas-puolueen päättävä elin eli ns. kirjanoppineiden neuvosto päätti tänään suosittaa puolueen kansanedustajille, että nämä äänestäisivät ennenaikaisia parlamenttivaaleja vastaan. Israelin parlamentin eli knessetin oli määrä myöhemmin tänään ottaa kantaa nykyparlamentin hajottamiseen ja uusien vaalien järjestämiseen. Shas-puolue voi 17 edustajansa voimin estää oikeistopuolue Likudin toiveet ennenaikaisista parlamenttivaaleista.

"Bibi-bill" myötätuulessa

Sen sijaan Shas-puolue kannattaa toista lakiesitystä, joka avaisi mahdollisuudet kenelle tahansa Israelin kansalaiselle asettua ehdolle tulevissa vaaleissa, joissa maalle valitaan uusi pääministeri. Nykyisin ehdokkaaksi pääsevät vain knessetin jäsenet.

Netanyahu on kuitenkin sanonut haluavansa ehdolle vain, jos Israelissa järjestetään ennenaikaiset parlamenttivaalit. Netanjahu löisi tuoreiden mielipidemittausten valossa kirkkaasti Barakin, kun taas Likudin nykyinen johtaja Ariel Sharon joutuisi paljon tiukempaan kisaan taisteltaessa pääministerin paikasta.
(STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.