Mainos

Nettitähdeksi noussut miljoonavaras antautui Monacossa

Miljoonavarkaudesta epäilty ranskalaisvartija Tony Musulin on antautunut poliisille Monacossa. Miehen epäillään varastaneen yli yksitoista miljoonaa euroa, josta yhdeksän miljoonaa saatiin takaisin jo viime viikolla.

-Hän käyttäytyi kummallisesti. Emme ymmärrä, miksi hän edes antautui, sanoi nimettömänä pysynyt poliisi.

-Emme ole varmoja, tajusiko hän edes olevansa Monacossa.

Vartija katosi 5. marraskuuta, kun hän oli jäänyt hetkeksi yksin arvokuljetusautoon. Hän karkasi omille teilleen ja hylkäsi myöhemmin panssaroidun autonsa Lyonin keskustaan.

Kateissa oli kuljettajan lisäksi 49 rahasäkkiä, joista osa löytyi pari päivää myöhemmin. Rahoja oli kätketty läheiseen autotalliin.

Vartijasta nettijulkkikseksi

Useita Facebook ryhmiä ilmaantui keskustelemaan ryöstöstä, jonka tekijäksi 39-vuotiasta Musulinia siis epäillään.

"Tony Musulin presidentiksi" -Facebook sivuilla vitsailtiin, että "hän todellakin pystyy ratkaisemaan kriisit 11,6 miljoonalla". "Tony Musulin fan clubin" jäsenet puolestaan luonnehtivat miestä "sankariksi", hänen ei aseita, ei väkivaltaa -tyylisestä ryöstötavastaan.

"Maailma on sinun: Tony paras kuski 2009" sivulla oli puolestaan kommentteja, jossa kuvattiin tapahtumaa "vuosisadan ryöstöksi".

Pienimuotoisesta nettijulkisuudesta tuskin kuitenkaan on ryöstäjälle suurtakaan iloa oikeuden edessä.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.