Mainos

New Yorkin lentokentät suljettiin myräkän tieltä

New Yorkissa lentokentät on suljettu lumimyräkän vuoksi. Kaikki kaupungin kolme kenttää pysyvät suljettuina iltayhteentoista asti Suomen aikaa.

Kenttien sulkemisen vuoksi Finnair perui iltapäivän lennon Helsingistä New Yorkiin.

Eilen illalla alkanut talvimyrsky on sotkenut pahoin liikennettä Yhdysvaltain itärannikolla. Tie- ja raideliikenne ovat vaikeuksissa, koska New Yorkissa on satanut puoli metriä lunta eikä aurauskalustoa ole riittänyt kaikkialle. Esimerkiksi Manhattanilla on paikoin autiota, kun autoliikenne on pysähdyksissä ja harvat jalankulkijat tarpovat lumessa. Pormestari Michael Bloomberg on kehottanut newyorkilaisia välttämään turhaa autoilua, jotta aurauskalusto ja pelastusajoneuvot pääsisivät eteenpäin.

Myräkän odotetaan laantuvan vielä tänään.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.