Mainos

New Yorkin räjähdyspalo romahdutti kolme kerrostaloa – 19 loukkaantunut

New Yorkin East Villagen rakennuspalossa on sortunut kolme taloa ja loukkaantunut 19 ihmistä, joista neljä on pelastusviranomaisten mukaan kriittisessä tilassa.

Palon syyksi epäillään kaasuräjähdystä.

East Villagessa olleet ihmiset kertovat, että sankkaa savupilveä edelsi kova pamaus, joka sai ikkunat helisemään parin korttelin päässä.

Yöllä Suomen aikaa yli 200 palomiestä taisteli yhä estääkseen liekkejä leviämästä.
Vuosi sitten Harlemissa kuoli kaasuräjähdyksessä kahdeksan ihmistä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.