Mainos

New Yorkin turmajunan kuljettaja ei ollut humalassa

New Yorkissa sunnuntaina kiskoilta suistuneen junan kuljettaja ei ollut humalassa.

Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviraston ottama alkoholitesti tuli takaisin negatiivisena. Huumetestin tuloksia odotetaan yhä.

Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviraston esitietojen mukaan junan vauhti oli kuitenkin onnettomuushetkellä yli 130 kilometriä tunnissa, mikä on lähes kolme kertaa nopeusrajoitusta enemmän.

Juna suistui raiteilta kurvissa Bronxissa Hudsonjoen rannalla.

Onnettomuudessa kuoli neljä ihmistä ja loukkaantui yli 60.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.