Mainos

Newsweek vahvisti: Suomi on sittenkin maailman ykkösmaa

Amerikkalainen Newsweek-aikakauslehti on vahvistanut, että Suomi on edelleen kansainvälisen maavertailun ykkössijalla. Lehden mukaan Suomen julistaminen maailman parhaaksi maaksi ei johtunut laskuvirheestä.

Newsweekin kansainvälisistä asioista vastaavan päätoimittajan Rana Forooharin mukaan lehdessä olevia lukuja vertaamalla voi tulla siihen tulokseen, että toiseksi tullut Sveitsi olisi niukasti parempi kuin Suomi.

- Se ei todellakaan pidä paikkansa, vahvistaa Foroohar.

Forooharin mukaan laskentakaava on monimutkainen ja Suomen saamat täydet sata pistettä koulutusjärjestelmästä vaikuttivat laskentatapaan. Hän painottikin Suomen koulutusjärjestelmän ylivoimaisuutta vertailussa.

Newsweek lupasi julkaista selityksen laskentatavasta nettisivuillaan myöhemmin.

Kyseessä oli ensimmäinen Newsweekin tekemä tilastollinen vertailu maista, joihin syntyvillä lapsilla on parhaat mahdolliset elinolosuhteet. Mittareina listauksessa ovat koulutus, terveys, elämänlaatu, talouden dynaamisuus ja poliittinen ympäristö.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.