Mainos

Newyorkilaiset entistä suvaitsevaisempia

Yhä useampi newyorkilainen on sitä mieltä, että eri kansallisuuksien väliset suhteet ovat parantuneet kaupungissa syyskuun terrori-iskujen jälkeen.

New York Times-lehden teettämän tutkimuksen mukaan iskujen jälkeen kaupunkilaiset ovat tulleet yhä suvaitsevaisemmiksi toisiaan kohtaan ja myös ennakkoluulot ovat vähentyneet.

- Haluamme uskoa, että metrossa vastapäätä istuva ihminen voisi olla juuri se, joka auttaisi meidät mahdollisesti ulos palavasta tornista tai voisi antaa henkensä lähimmäisensä hyväksi, kiteyttää eräs kaupunkilainen.

Ihmisten asenteet toisia kansallisuuksia kohtaan muuttuivat syyskuun 11. päivän iskujen jälkeisten päivien ja viikkojen aikana ja ovat pysyneet yhtä suvaitsevaisina vielä yhdeksän kuukautta iskujen jälkeenkin.

New York Times-lehden kyselyn mukaan 53 prosenttia mustista, 56 prosenttia hispaaneista ja 69 prosenttia valkoisista uskoo, että New Yorkissa eri kansallisuuksilla on yleisesti ottaen hyvät välit. Tämä on ensimmäinen kerta 14 vuoteen, kun kaupunkilaiset näkevät tilanteen näin hyvänä.
Esimerkiksi kaksi vuotta sitten vain vain 16 prosenttia mustista koki suhteet yhtä hyviksi.

Tässä kuussa tehtyyn kyselyyn osallistui yli 900 newyorkilaista.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.