Mainos

Nigerialaismies tuomittiin kivitettäväksi raiskauksesta

Nigerialainen mies on tuomittu kivitettäväksi kuoliaaksi, kertoi Jigawan maakunnan edustaja tänään. Mies tuomittiin sharia-lain mukaan islamilaisessa oikeusistuimessa yhdeksänvuotiaan tytön raiskauksesta.

Edustajan mukaan 54-vuotias mies tunnusti rikoksensa ja kieltäytyi tekemästä vetoomusta tuomion kumoamiseksi.

Nigerian kivitystuomiot ovat herättäneet ankaraa kansainvälistä arvostelua. Kohua on syntynyt etenkin 31-vuotiaan pienen lapsen äidin Amina Lawalin kivitystuomiosta. Hänet tuomittiin, koska hän on synnyttänyt lapsen avioliiton ulkopuolella.

Nigerian hallitus pitää perustuslain vastaisena maan 12 pohjoisen maakunnan käytäntöä noudattaa sharia-lakia rikosoikeudenkäynneissä, mutta ei ole toistaiseksi ryhtynyt toimiin tilanteen muuttamiseksi.

Sharia-laki otettiin maakunnissa käyttöön vuonna 1999, mutta yhtään ihmistä ei ole vielä kivitetty kuoliaaksi.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.