Mainos

Nigeriassa käytettiin itsemurhapommittajana pientä tyttöä

Nigeriassa kahdeksan ihmistä on kuollut ja useita loukkaantunut itsemurhaiskussa. Räjähteet olivat tytöllä, jonka silminnäkijät arvioivat seitsemänvuotiaaksi.

Isku tapahtui Koillis-Nigeriassa sijaitsevassa Potiskumin kaupungissa. Ainakin parikymmentä ihmistä haavoittui räjähdyksessä.

Mikään taho ei ilmoittautunut iskun tekijäksi, mutta tekotapa viittaa ääri-islamistiseen Boko Haramiin. Liike on käyttänyt aikaisemmissa iskuissa nuoria naisia ja tyttöjä.

Boko Haram on terrorisoinut Koillis-Nigeriaa jo kuuden vuoden ajan. Viime aikoina liike on iskenyt myös Nigerian naapurimaihin Kameruniin, Tshadiin ja Nigeriin. Alueen maat ovat perustaneet yhteiset joukot taistelemaan islamisteja vastaan.

Nigeriassa oli tarkoitus järjestää vaalit 14. helmikuuta, mutta niitä siirrettiin maaliskuun loppuun Boko Haramia vastaan käytävän taistelun takia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.