Mainos

Niinistölle harvinainen illalliskutsu – "Edellinen Kekkosen aikaan"

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa perjantaina Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman Valkoisessa talossa yhdessä muiden pohjoismaisten päämiesten kanssa.

Pitkään Yhdysvalloissa suurlähettiläänä toimineen Jukka Valtasaaren mukaan vierailun merkitys on suunnaton.

– Kun Pohjoismaat ovat vierailulla, niillä täytyy olla yhteinen asia. Ei tästä ole pitkäkään aika, kun ei tullut kuuloonkaan, että Pohjoismaiden kesken voitaisiin puhua turvallisuudesta. Ja toisekseen: ei me Valkoisessa talossa ole oltu joukolla eikä illallisella varsinkaan, Valtasaari kertoi keskiviikkona MTV3:n Seitsemän uutisissa.

Niinistö osallistuu myös Obaman isännöimille illallisille. Kyseinen tapahtuma on myös varsin harvinainen Suomen presidentille.

– Mielestäni edellisen kerran Yhdysvaltain presidentin virallisella illallisella on ollut Urho Kekkonen 1960-luvulla.

Valtasaari muistuttaa, että myös silloin aika oli hyvin kriittinen.

– Meillä oli YYA-sopimus, jossa mainittiin Saksa ja Saksan kanssa yhteistyössä oleva valtio ja sen mahdollinen hyökkääminen Neuvostoliittoon Suomen kautta. Olimme siinä kuvassa, emme niin, että olisimme itse kohteena, mutta kuvassa kuitenkin. Sama on nyt Itämerellä, eihän meihin kohdistu uhkaa, mutta joudumme mukaan, mikäli tilanne kriisiksi äityy.

Katso Jukka Valtasaaren haastattelu Seitsemän uutisissa:

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.