Mainos

Nobelit jaettiin Oslossa ja Tukholmassa

Etelä-Korean presidentti Kim Dae-Jung on vastaanottanut Nobelin rauhanpalkinnon Tukholmassa. Myös muut palkinnot on jaettu tänään.

75-vuotias Kim Dae-Jung otti palkinnon vastaan tänään Oslossa. Kim Dae- Jungille myönnettiin rauhanpalkinto hänen ponnisteluistaan kylmän sodan lopettamiseksi Etelä- ja Pohjois-Korean välillä. Lisäksi hän on ollut edistämässä demokratiaa ja ihmisoikeuksia ympäri Aasiaa.

Kiitospuheessa Kim kiitteli Pohjois.Korean johtajaa Kim Jong Iliä suuresta avusta maiden välisen liennytyksen saavuttamisessa. Koreoiden johtajat tapasivat ensimmäisen kerran kesäkuussa sitten 50-luvun alun Korean sodan.

12 palkittua

Tieteen Nobelit ja niitä seuraavat yhdeksän miljoonan kruunun rahapalkinnot jaettiin tänä vuonna, kuten usein aiemminkin, useamman saajan kesken. Lääketieteen Nobelilla palkittiin kolme hermostotutkijaa - ruotsalainen Arvid Carlsson sekä amerikkalaiset Paul Greengard ja Eric Kandel - joiden löydöksiä on voitu soveltaa esimerkiksi Parkinsonin taudin hoidossa.

Kemian Nobel annettiin sähköä johtavien muovien kehittäjille, amerikkalaisille Alan Heegerille, Alan MacDiarmidille ja japanilaiselle Hideki Shirakawalle.

Fysiikan Nobel jaettiin kolmen tiedemiehen kesken tietokoneissa, matkapuhelimissa ja satelliiteissa

Nobel-mitali

hyödynnetyistä keksinnöistä. Saajat ovat venäläinen Zhores Alferov, saksalainen Herbert Kroemer ja amerikkalainen Jack S. Kilby. Taloustieteen palkinto jaettiin niinikään kahden amerikkalaistutkijan James Heckmanin ja Daniel McFaddenin kesken. Kaksikko on kehittänyt menetelmiä yksilöiden ja kotitalouksien käyttäytymisen tilastolliseksi analysoinniksi.

Loput Nobel-palkinnoista jakoi Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa Tukholmassa pidetyssä juhlassa.
Juhlan jälkeen vieraille oli järjestetty upea päivällinen kukin koristellussa konsarttitalossa.

Palkinnot luovutetaan voittajille perinteisesti 10. joulukuuta, joka on palkinnon perustajan Alfred Nobelin kuolinpäivä. Ensimmäinen Nobel jaettiin vuonna 1901.

(STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.