Mainos

Norja on maailman paras maa elää - Suomi vasta 12:s

Norja on säilyttänyt asemansa maailman parhaana paikkana elää, kertoo YK:n kehitysohjelman UNDP:n raportti. Inhimillisen kehityksen indeksin laadinnassa otetaan huomioon muun muassa maiden bruttokansantuote, sen asukkaiden eliniänodote ja lukutaito.

Raportin mukaan Suomi on maailman 12. paras paikka elää, kiilaten listalle juuri ennen Yhdysvaltoja. Ruotsi päihittää Suomen kehitysjärjestön listalla selvästi, selviytyen seitsemänneksi. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään kilpailu, huomattavaa on, että Suomea paremmat elinolot löytyvät UNDP:n mukaan kaikista muista Pohjoismaista Tanskaa lukuunottamatta. Tanska sijoittuu inhimillisen kehityksen listalla sijalle 16.

Huonoiten UNDP:n raportissa menestyvät Saharan eteläpuolella sijaitsevat Afrikan maat, joita kurittavat muun muassa HIV/AIDS ja aseelliset konfliktit. Myös Afganistan sijoittuu aivan listan häntäpäähän. Muutenkin kehittyvät ja kehittyneet maat sijoittuvat listalla selvästi kasautuen niin, että listan alkupää on täynnä kehittyviä länsimaita ja loppupää köyhiä kehitysmaita.

Esimerkiksi listan peränpitäjämaassa Nigeriassa elinajanodote on 50 vuotta. Tämä on 30 vuotta vähemmän mitä norjalaisen odotetaan keskimäärin elävän. Jokaista Nigeriassa ansaittu dollaria kohden Norjassa ansaitaan 85 dollaria.

UNDP on julkaissut inhimillisen kehityksen raporttinsa joka vuosi vuodesta 1990 lähtien. Järjestön mukaan maailman kehitys on parantunut 15 prosenttia vuodesta 1980. Suurimmat kiipijät listalla ovat Kiina , Iran ja Nepal, joiden elintaso on noussut näiden vuosien aikana selvästi.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.