Mainos

Norja pyydystää lisää valaita

Norja on nostanut tämän vuoden valaanpyyntikiintiötään. Maa on myös ilmoittanut olevansa valmis aloittamaan valaanlihan ja -rasvan viennin Japaniin.

Valas

Norjan hallitus ilmoitti eilen, että se on nostanut omaehtoista pyyntikiintiötään 674 lahtivalaaseen. Viime vuonna kiintiö oli 549 valasta.
-Valaanpyyntikiintiöt määritellään sen mukaan, mitä lahtivalaskannan suojelemiseksi tarvitaan, sanoi Norjan kalastusministeri Svein Ludvigsen lausunnossaan.
Norja lopetti valaiden pyynnin harppuunoilla 1980-luvun puolivälissä. Kaupallinen valaanpyynti aloitettiin uudelleen vuonna 1993 ympäristöjärjestöjen ja Kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n vastustuksesta huolimatta.
Valaan lihan ja rasvan vienti sallittiin viime vuoden tammikuussa, mutta Norjan kalastusministeriön mukaan sitä ei ole vielä aloitettu.
(MTV3-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.