Mainos

Norjalaislääkäri: Siviiliuhrien määrä nousee rajusti Gazassa

Gazassa riehuvat taistelut vaativat yhä enemmän siviiliuhreja, sanoo Gazan kaupungissa työskentelevä norjalaislääkäri Mads Gilbert. Vapaaehtoisena työskentelevä Gilbert pääsi uudenvuodenpäivänä matkustamaan Egyptistä Gazaan päiviä kestäneiden neuvottelujen jälkeen.

- Me amputoimme ihmisiä liukuhihnalla. Sairaalan käytävät ovat täynnä haavoittuneita, Gilbert sanoi saksalaislehdille puhelinhaastattelussa tänään.

Nukutuslääkärinä toimiva Gilbert on norjalaisen kollegansa Erik Fossen lisäksi tiettävästi ainoa länsimainen lääkäri taistelukentäksi muuttuneella Gazan kaistalla. Hänen mukaansa myös sairaalat ja lääkintähenkilökunta joutuvat israelilaisjoukkojen tulituksen kohteeksi.

- Tänään kaksi ambulanssia sai osuman. Kaksi hoitajaa sai surmansa.

Gazan kaupungissa sijaitseva Shifan sairaala on välttynyt osumilta, mutta läheistä moskeijaa on tulitettu. Sairaalassa ei yksikään ikkuna ole säilynyt ehjänä.

- Ulkona on tällä hetkellä seitsemän lämpöastetta, kaikki potilaat palelevat.

Gilbertin saamien tietojen mukaan 117 lasta on tähän mennessä kuollut taisteluissa ja lähes 750 lasta on haavoittunut.

(MTV3-STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.