Mainos

Norjan junaturman syy on yhä epäselvä - törmäsi johonkin?

Eilen illalla tapahtuneen junaturman syy on yhä epäselvä. Oslosta Tukholmaan matkalla ollut norjalaisjuna suistui illalla raiteilta Norjassa lähellä Ruotsin rajaa.

Norjalaisen Aftenpostenin sekä Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan noin 30 ihmistä loukkaantui turmassa. Ruotsalaisen Aftonbladetin mukaan kolme ihmistä olisi loukkaantunut vakavasti. Lehden mukaan yksi vakavimmin loukkaantuneista on 6-vuotias lapsi.

Poliisi ei ole vielä vahvistanut loukkaantuneiden määrää.

Syytä turmaan ei vielä tiedetä, mutta yksi matkustajista kertoi uutistoimisto TT:lle, että äänen perusteella juna törmäsi johonkin. Skotterudissa sattuneessa turmassa junan kaksi vaunua kaatui kumoon sen jälkeen kun juna oli suistunut kiskoilta.

Junassa oli noin 300 matkustajaa.

(MTV3 - AFP - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.